On onni, ettemme tiedä kaikkea mitä elämässä onkaan vielä edessäpäin. Joskus on kuitenkin hauskaa katsoa taaksepäin, ja miettiä mitkä valinnat johtivatkaan tilanteeseen nykyhetkessä.
Tänä kesänä elo on ollut kevyttä ja on ollut helppoa olla kiitollinen niin monesta asiasta. Äskettäin kuitenkin hoksasin, että suurin osa tämän hetken ilonaiheista on tulleet perheemme elämään vasta viimeisen vuoden sisällä. Mitä silloin vuosi sitten siis oikein tapahtuikaan?
Vuosi sitten loppukesällä meillä oli takana todella raskas vuosi, ja olimme juuri muuttaneet uuteen rakenteilla olevaan taloomme. Muutto oli jo toinen vuoden sisällä, ja niiden välissä oli ehtinyt olla intensiivinen jakso raksahommia. Teimme puolison kanssa talotyömaalla ison osan töistä kahdestaan, ja väsymys muuttorutistuksen jälkeen oli todellakin kova. Kun vanha raksa-ajan asunto oli vielä siivottu ja avaimet palautettu, oli takki elokuun lopussa aivan tyhjä. Uudessa kodissa odotti täydellinen kaaos, yhdistelmä muuttolaatikoita, rakennustarvikkeita ja keskeneräisyyttä.
Pari päivää muuton jälkeen näin jossakin mainoksen Hamarin purjehtijoiden järjestämästä puuvenepäivästä Porvoon jokirannassa, Wileniuksen telakalla, ja ikuisesta venekuumeesta kärsivää miestäkään ei tarvinnut paljoa houkutella. Vaikka purettavia laatikoita olisi ollut loputtomasti, päätimme silti lähteä pienelle retkelle keskustaan ja ottaa vähän etäisyyttä muuttokaaokseen.
Kirjoitin somekanavalleni 4.9.2021 aurinkoisten venekuvien saatteeksi näin: ”Pieni tauko raksailuun ja laatikoiden purkamiseen, Porvoon Puuvenepäivä. Käytiin ihailemassa kauniita vanhoja ja uusia puuveneitä, harjoittelemassa solmuja, istuttamassa meripartion idea lasten mieliin ja lietsomassa jo ennestään pahaa venekuumettamme. Ihana hyvän mielen tapahtuma joen rannassa, vielä ehtii iltapäivän verran käymään!”
Puuvenepäivä olikin täydellistä vastapainoa meille raksan uuvuttamille. Rivi toinen toistaan kauniimpia veneitä, joiden lakatut kyljet kiilsivät auringossa, saivat huokailemaan ihastuksesta. Puuveneissä yhdistyi monta itselleni tärkeää teemaa kuten käsityötaidot, kulttuurihistoria ja esteettisyys. Purjeveneet kaikissa muodoissaan on taas aina saaneet puolisoni sydämen läikähtelemään. Huokailimme siis yhdessä veneiden äärellä.
Rannan kaislikon tuoksut ja laiturin tuttu kopina toivat meille molemmille mieleen lapsuudet kesät veneilyn parissa. Puoliso perheineen aikanaan purjehti, itse vietin lapsuuden kesät isovanhempien mökeillä saaressa ja järven rannalla. Miksiköhän se ei olisi vieläkin mahdollista? Voisiko meidänkin lapsillamme olla samanlaisia kokemuksia veden ääreltä omassa lapsuudessaan? Voisiko oikeasti?
Olen todennut aiemminkin elämässäni, että kun uskaltaa lausua haaveet ääneen ensin edes mielessään, alkavat ne usein toteuttaa pikkuhiljaa itse itseään. En olisi silti ikimaailmassa uskonut, mitä kaikkea ehtiikään tapahtua ennen kuin vuosi on kulunut! Puuvenepäivässä 2021 lapset, erityisesti silloin 9v tytär innostuivat kovasti meripartiosta, jolla oli tapahtumassa esillä lippukunnan puinen purjevene Nanna. Vain viikkoja myöhemmin samana syksynä tytär aloittikin uuden harrastuksen partiolaisena, ja sittemmin pikkuvelikin vielä liittyi mukaan. Partiolaiset ovat ehtineet kuluneen vuoden aikana saada valtavasti uusia ystäviä, uusia taitoja, yön yli telttaretkiä ja vaikka mitä mukavaa!
Meillä vanhemmilla ja koko perheellä on nyt vuotta myöhemmin, uskomatonta kyllä, takana kokonainen kesä purjehtimista omalla veneellämme. Puolisoni oli haaveillut omasta purjeveneestä niin kauan kuin muistan, ja talven aikana raksaväsymyksestä toipuessamme alkoi herätä ajatus siitä, että elämä on oikeasti elettävä nyt eikä ”sitten kun”. Aika kun tuntuu kuluvan kiihtyvällä nopeudella. Keväällä päätimme laittaa osan rakentamiseen varatuista rahoista sivuun ja ostimmekin vanhan purjeveneen! Vene ei tosin ollutkaan puinen mutta ihan nätti silti. Pitihän joku haave jäädä vielä itämäänkin :-D
Minä, joka olen tähän asti veneillyt vain soutu- ja moottoriveneillä, kävin keväällä Hamarin purjehtijoiden järjestämän naisten purjehduskurssin, ja kun saimme oman veneen vihdoin vesille, ymmärsin hommasta sentään jotakin. Kesän mittaan on rohkeus ja taidotkin hieman karttuneet, ja uskon että ensi kesänä purjehdin jo kuin vanha konkari. Eh, tai no ainakin paremmin kuin tänä kesänä :-D
Lapset on oppineet nopeasti ja ovatkin jo taitavia apulaisia purjehduksilla. Veneen hankinnan ja Hamarin purjehtijoihin liittymisen myötä myös meille aikuisille on kertynyt valtavasti uusia kokemuksia, uusia kavereita, retkiä saariin ja kokonainen uusi maailma! Kotikaupungistamme Porvoosta on iso osa saaristoa, ja tutkittavaa riittää lähistöltä tuleviksikin kesiksi. Itseäni on liikuttanut erityisesti se, kun olen nähnyt puolisoni suurimman haaveen toteutuvan, ja kuinka paljon hän on nauttinutkaan siitä että veneily on nyt osana elämäämme. Ikään kuin puuttuva palanen palapelistä olisi napsautettu paikoilleen, kun hän selittää minulle kärsivällisesti merikorttien merkintöjä, että vene ei kaadu vaikka kallistuu, tai että narisevat köydet
on hyvä kastella Meidät on otettu laituriporukassa ystävällisesti vastaan, ja apua tai neuvoja on aina tarvittaessa saatu. Veneiden ympärillä tuntuu pyörivä keskimääräistä mukavampaa porukkaa!
Jälkeenpäin katsottuna voisi siis sanoa, että tuo päätös syyskuisena päivänä vuosi sitten lähteä Porvoon puuvenepäivään oli enemmän kuin oikea ja melkeinpä kuin se lapsuuden kirjojen ovi komerossa, jonka kautta pääsi Narnian satumaailmaan. Meidän perheen Narnia on nyt merellä, saaristomaisemissa, laiturilla, partiotouhuissa, rantakallioilla ja erityisesti niissä syksyisen päivän ystävällisissä puuveneilijöissä.
Terveisin,
Sanna
Comments